Muskari

Napero-ryhmät alle kouluikäisille

Kiinnostus musiikkiin herää jo varhaislapsuudessa.
Musaamon Napero-toiminta antaa lapselle virikkeitä jo vauvasta lähtien.

KOKONAISVALTAISTA toimintaa, jonka avulla jokainen lapsi löytä oman tapansa nauttia musiikista.

MUSISOINTIA monipuolisesti soittaen, laulaen ja liikkuen, eri ikäryhmien edellytykset huomioiden.

SATUJEN MAAILMASSA ja tarinoiden kautta toimiminen ruokkii lasten mielukuvitusta.

 

PERHEMUSKARI 0-2 v

MAANANTAISIN klo 16.30-17.00

Pienten lasten perheryhmässä lapsi kokee musiikin maailmaa yhdessä oman aikuisen kanssa. Toiminta herättää lapsen aisteja mm. rytmien, äänien sekä värien avuilla.
Ryhmä tarjoaa yhteistä aikaa musiiin parissa, virikkeitä ja seuraa, sekä lapsille että aikuisille.
Tärkeintä musiikkileikkikoulutunnilla on lämmin ja rento tunnelma, jolloin musiikki pääsee oikeuksiinsa ja elämään tilanteessa kuin tilanteessa.

PERHEMUSKARI 0-6 v

MAANANTAISIN klo 17.15-18.00

Perhemuskari tarjoaa koko perheelle mahdollisuuden yhteiseen harrastamiseen ja musiikista nauttimiseen yhdessä tehden. Samaan ryhmään voi osallistua perheestä yksi tai useampi alle kouluikäinen lapsi, sekä enintään kaksi aikuista – vanhemmat tai vaikka mummo ja kummi.
Perhemuskari on iloinen ja toiminnallinen ryhmä, jossa jokainen pääsee toimintaan mukaan. Musiikin maailmaan tutustutaan kokonaisvaltaisesti ja monipuolisesti: liikkuen, laulaen ja soittaen, eri ikäryhmien edellytykset huomioiden.
Ryhmä antaa ideoita musiikin tuomiseksi perheiden arkeen, sekä luo hyvät lähtökohdat musiikkiharrastuksen jatkamiselle.

RYTMIRYHMÄT 4-8 -VUOTIAILLE

4-6v MAANANTAISIN klo 18.00-18.45

6-8v MAANANTAISIN klo 18.45-19.30

Rytmiryhmissä musisoidaan ja liikutaan kokonaisvaltaisesti, rennosti yhdessä tehden ja oppien.
Soitamme djembejä ja muita perkussiosoittimia ja yhdistämme rytmiikkaa ja liikettä lauluun ja soittoon. Ryhmä antaa myös erinomaiset valmiudet soitinopetuksen aloittamiseen.

 

 

Haluatko tietää lisää? Jätä viesti, otamme yhteyttä pikaisesti!

Nimi*

Puhelin*

Sähköposti*

Viesti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *