Lapselle

Lapsetkin pääsevät laulamaan

Perinteisesti laulunopetusta annetaan vasta nuorille, mutta Musaamo tarjoaa laulutunteja myös lapsille, noin kahdeksasta ikävuodesta alkaen. Vaikka kaikkein teknisimpien harjoitusten kimppuun on syytä ryhtyä vasta äänenmurroksen jälkeen, laulutaidot kehittyvät turvallisesti ikäryhmän edellytysten mukaisessa opetuksessa.

Innostavaa ja kannustavaa oppimista lasten lauluryhmissä

Suosittelemme laulusta kiinnostuneille lapsille laulun ryhmäopetusta. Lauluryhmissä kaiken lähtökohta on lauluinnostuksen ylläpitäminen ja ruokkiminen monipuolisen ohjelmiston ja tekemisen kautta. Jokainen ryhmä sopii itse opettajansa kanssa laulettavasta ohjelmistosta – jokainen pääsee varmasti laulamaan omia lempibiisejään! Lauluryhmissä voidaan treenata myös improvisointia, äänissä laulamista ja vaikka biisintekoa. Ryhmässä oppiminen kehittää luontevasti myös esiintymistä ja itsevarmuutta.

Lauluryhmissä opetusta on kerran viikossa 45 minuuttia kerrallaan. 3-5 laulajan ryhmät muodostetaan ja niiden tuntiajat sovitaan ilmoittautumisten perusteella. Voit ilmoittautua mukaan myös omalla kaveriporukalla, valmiina ryhmänä.

Syyslukukaudella 2023

  • n. 7 – 9 – vuotiaiden lauluryhmä kokoontuu tiistaisin klo 17.00 – 17.45
  • 10 – 13 – vuotiaiden lauluryhmä kokoontuu tiistaisin klo 17.45 – 18.30

Yksilöllistä oppimista ja yhteismusisointia

Lapset voivat toki opiskella laulua myös yksityis- ja paritunneilla. Opetusta on kerran viikossa 30-45 minuuttia kerrallaan. Tuntiajat sovitaan ilmoittautumisten perusteella.

Omien laulutuntien lisäksi voit osallistua Musaamon yhteisproggiksiin ja bänditoimintaan. Bändikerhossa pääset tutustumaan myös muiden bändisoittimien soittamiseen.