Tomi Trofast, laulu, kitara, basso, bändi

Tomi Trofast on Centria-ammattikorkeakoulusta (2016) valmistunut pop-jazz lauluonpettaja.  Kevyen musiikin (Folk, Pop, Rock..)  lisäksi hänellä on kokemusta klassisesta ja musikaalilaulusta. Klassista laulua Tomi on jatkanut opiskelujensa jälkeen mm. Espoossa toimivan Emo Ensemble-kuoron riveissä.

Laulun lisäksi Tomi opettaa kitaraa & bassoa ja luotsaa myös Musaamon bändejä – Hän säveltää omaa musiikkia, keikkailee eri kokoonpanojen kanssa ja työskentelee äänimiehenä.

Tomin opetustyyli on rauhallinen ja järjestelmällinen. Tunneilla tehdään määrätietoisesesti hommia, pilkettä silmäkulmassa kuitenkaan unohtamatta. Tomin vahvuus on ehdottomasti monipuolisuus. Häneltä voit saada ohjausta niin lauluun, kuin itsesi säestämiseen, sekä musiikkiteknologiaan ja omien biisien sävellykseen.

Tomi toimii myös Musaamon Proggislinjan bändin vastuuopettajana.