Kuva: Miikka Mäkitalo
Olen aurinkoinen ja lämmin ihminen, laulunopettaja ja laulaja-lauluntekijä. Koulutustaustaltani olen ammattimuusikko ja olen valmistunut Metropolia Ammattikorkeakoulusta 2019 ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriosta 2013 pop/jazz-laulu pääaineena.
Opetuksessa keskityn oppilaan omien vahvuuksien tunnistamiseen ja musiikillisen matkan tukemiseen. Pidän tärkeänä sitä, että oppilaalla on turvallinen olo olla laulutunneilla ja saan kulkea oppilaan rinnalla ikään kuin opastajana laulamisen ja musiikin ihanassa maailmassa. Voin opettaa niin esiintymistä, ilmaisua, laulutekniikkaa, improvisointia kuin eri laulutyylejä. Laulamisen lisäksi voin opettaa pianonsoiton alkeita esim. vapaata säestystä ja voimme käydä tunneillani myös musiikin teoriaa läpi. Voin antaa myös vinkkejä omien kappaleiden tekemiseen ja työstää niitä yhdessä oppilaan kanssa.
Opettamisen lisäksi sävellän, sanoitan ja sovitan suomenkielistä vaihtoehtoista pop-rock-folk-musiikkia omalla nimellä kulkevassa sooloprojektissani, jossa toimin myös laulajana. Teen keikkoja myös freelancermuusikkona ja olen esiintynyt esimerkiksi Samuli Putron taustakuorossa (2019-2020), Sointi Jazz Orchestran ”Tiernapojat” laulunäytelmässä yhtenä neljästä solistista (2014-2017) ja UMO Jazz Orchestran kanssa (Umon Kyky 2012-kilpailu). Olen keskittynyt laulajana erityisesti ilmaisuun ja omannäköisen laulajuuden ja musiikin tekijyyden rakentamiseen. Hallitsen monia genrejä ja vahvuuteni on erityisesti jazz- ja pop-musiikissa.
Tervetuloa tunneilleni tekemään oivalluksia laulamisen ja musiikin parissa!