Pienryhmän monet hyödyt
Pienryhmät ovat samanikäisten ja -tasoisten soittajien ja laulajien kokoonpanoja. Olet sitten täysin aloittelija tai jo pidemmälle ehtinyt harrastaja, niin harjoittelu samantasoisten kanssa syventää harrastustasi ja inspiroi uusien harjoittelutapojen ja kappaleiden muodossa.
Erityisen hyvin pienryhmäopetus sopii aloittelijoille. Paritunneilla ja 3-4:n oppilaan pienryhmässä soittajat ja laulajat tukevat huomaamattakin toisiaan, ja yhdessä musisoiminen kasvattaa itseluottamusta ja yhteishenkeä.
Lisäksi oppilas oppii myös muita saman ikäisiä seuraamalla hahmottamaan esim. soittoasentoa helpommin kuin vain aikuisen opettajan esimerkistä. Laulussa yhteislaulu auttaa mm. tarkemman vireen treenaamisessa ja sekä soittajat, että laulajat saavat tarkkuutta rytmin ja tempon hallintaan.
Opetusta on yleensä 30-60 minuuttia kerrallaan, kerran viikossa. Ryhmät muodostetaan ja niiden tuntiajat sovitaan ilmoittautumisten perusteella. Huomioimme ryhmiä muodostettaessa erityisesti oppilaiden iän ja mahdollisen aiemman soitto-/ laulukokemuksen.