Opetustavat

Miten haluat harrastaa?

Yksin vai ryhmässä?

Ei ole aivan yhdentekevää, minkälainen opetusmuoto oppilaalle valikoituu. Jos vain suinkin on mahdollista, valinta kannattaa tehdä oppilaan oma persoona, eikä hinta edellä.

Yksilötunnit ovat luonnollisesti arvokkaampia, kuin pienryhmäopetus. Yksilötuntien hinta-laatusuhde on kuitenkin monen oppilaan kohdalla sen verran korkea, että satsaus kannattaa. Avaamme tätä lisää alla.

Yksilöopetus

Tekninen puoli​

Yksilöopetus on nimensä mukaisesti yksilöllisin opetusmuotomme. Yksilöopetuksessa oppilas saa opettajan jakamattoman huomion ja tuntien sisältö pystytään suunnittelemaan täysin oppilaan omat toiveet, vahvuudet ja haasteet huomioiden. Yksilöopetuksessa oppilaan kehitys onkin yleensä kaikkein nopeinta.

Tuntien painopiste voi olla esimerkiksi pääsykokeeseen valmistautumisessa, omien biisien kirjoittamisessa tai tutkinnon suorittamisessa. Opetusta on yleensä 30-60 minuuttia kerrallaan, kerran viikossa. Tuntiajat sovitaan ilmoittautumisten perusteella.

Mentaalinen puoli​

Yksilöopetuksessa oppilaan ja opettajan suhde muodostuu usein tiiviiksi ja merkitykselliseksi. Musiikki tarjoaa turvallisen kanavan mm. tunteiden ilmaisuun, ja sen myötä suhde opettajaan muodostuu tärkeäksi. Lapsi- ja nuori saavat opettajasta elämäänsä yhden turvallisen aikuisen lisää ja soiton- tai laulunopettaja pystyy tukemaan lapsen ja nuoren kasvua hyvinkin kokonaisvaltaisesti. Me Musaamossa tiedostamme tämän ja kannamme vastuumme huolella.

Pienryhmäopetus

Tekninen puoli

Pienryhmät ovat samanikäisten ja -tasoisten soittajien ja laulajien kokoonpanoja. Olet sitten täysin aloittelija tai jo pidemmälle ehtinyt harrastaja, niin harjoittelu samantasoisten kanssa syventää harrastustasi ja inspiroi uusien harjoittelutapojen ja kappaleiden muodossa.

2-4:n oppilaan pienryhmässä soittajat ja laulajat tukevat huomaamattakin toisiaan, ja yhdessä musisoiminen kasvattaa itseluottamusta ja yhteishenkeä. Pienryhmässä tulee samalla harjoiteltua ihan kuin itsestään myös esiintyymistaitoja. Lasten kohdalla oppilas oppii muita saman ikäisiä seuraamalla hahmottamaan esim. soittoasentoa helpommin kuin vain aikuisen opettajan esimerkistä. Laulussa yhteislaulu auttaa mm. tarkemman vireen treenaamisessa ja sekä soittajat, että laulajat saavat tarkkuutta rytmin ja tempon hallintaan.

Opetusta on yleensä 30-60 minuuttia kerrallaan, kerran viikossa. Ryhmät muodostetaan ja niiden tuntiajat sovitaan ilmoittautumisten perusteella. Huomioimme ryhmiä muodostettaessa erityisesti oppilaiden iän ja mahdollisen aiemman soitto-/ laulukokemuksen.

Mentaalinen puoli

Pienryhmässä kehittyvät instrumentin hallinnan lisäksi vuorovaikutus- ja ryhmätaidot. Yhteisten tavoitteiden asettamisen ja niiden saavuttamisen ohessa ryhmän yhteishenki kasvaa ja ryhmästä saa tukea uuden oppimiseen. Monesti musiikkiharrastuksen pariin hakeutuu samanhenkisiä tyyppejä ja pienryhmästä saattaa löytää itselleen myös uusia ystäviä.

Miten valita sopiva opetusmuoto?

Yksilöopetus sopii takuuvarmasti aivan jokaiselle oppilaalle. Musaamon lukukausimaksuun sisältyy omien soitto- ja laulutuntien lisäksi myös erilaisia yhteistunteja, joten myös yksilöopetuksessa käyvät oppilaat pääsevät halutessaan niiden kautta yhteismusisoinnin pariin.

Pienryhmäopetus vaatii hieman enemmän itsekuria, kuin yksilöopetus, jossa oppilas saa kokoajan opettajan jakamattoman huomion. Pienryhmässä oppilaat työskentelevät välillä myös itsenäisesti, kun opettaja ohjaa toista oppilasta.

Jos oppilas on hyvin vilkas, suosittelemme häntä aloittamaan harrastuksen yksilöopetuksessa ja kun sitä kautta on saatu jutun juonesta kiinni, voidaan vaihtaa opetusmuoto pienryhmään, jossa oppilas pääsee samalla harjoittelemaan myös ryhmätyöskentelytaitoja. 

    Haluatko tietää lisää? Jätä viesti, otamme yhteyttä pikaisesti!

    Nimi*

    Puhelin*

    Sähköposti*

    Viesti