Tunteja siihen tahtiin, kuin sinulle sopii
Musaamossa on tarjolla useita joustavia soitto- ja laulutuntipaketteja. Sinun ei tarvitse välttämättä sitoutua vakituiseen tuntiaikaan, vaan tunteja voi varata myös yksitellen omien aikataulujen mukaisesti. Pystymme siis räätälöimään juuri sinulle sopivan tuntipaketin haluamallasi aikataululla ja sisällöllä. Voit käydä tunneilla viikoittain, joka 2. viikko, tai sarjakortin avulla esim. kerran kuussa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että etenkin lasten ja nuorten kohdalla sitoutuminen vakioaikaan koko lukukaudeksi voi olla edellytys siihen, että omat taidot pääsevät kehittymään ja musiikkiharrastus ”lähtee lentoon”.
Kaikkein helpoin tapa lähteä liikkeelle, on varata ensimmäiseksi tutustumistunti, jonka saa erikoishintaan. Jos innostut jatkamaan tunteja, voimme tustutumisen jälkeen suunnitella yhdessä sinulle sopivimman tavan jatkaa tunteja.
Meillä voit maksaa myös ePassi, Smartum ja Edenred – mobiilimaksulla. Valitse Musaamo käyttöpaikoista ja tee maksu vaikka samantien, kohdistamme suorituksen laskullesi jälkikäteen.
Musaamosta löytyy varmasti juuri sinulle sopivin tapa harrastaa
Musaamossa voit harrastaa soittamista ja laulamista – ikään, osaamiseen tai tavoitteisiin katsomatta ja opiskelu perustuu siihen mikä sinua kiinnostaa. Meillä päätät itse tavoitteesi ja missä tahdissa ne haluat tavoittaa. Jos haluat kehittyä karaokelaulussa, tai oppia säestämään kitaralla nuotion ääressä, meillä se onnistuu. Yhtä lailla jos tavoitteesi ovat korkeammalla ja harkitset musiikista jopa ammattia, tai kaipaat apua vaikka pääsykokeisiin, Musaamo on silloinkin oikea paikka sinulle. Kurkkaa tästä yksi menestystarina pääsykokeisiin valmistautumisesta.
Jos haluat syventää osaamistasi, kannattaa osallistua Musaamon Musateoria – tunneille. Meillä teorian opiskelukaan ei ole tylsää puurtamista, vaan käytännön läheistä, innostavaa ja inspiroivaa uuden oivaltamista. Jos taas olet kiinnostunut oman musiikin tekemisestä & tuottamisesta ja haluat joku päivä valloittaa Spotifyn hittilistat omalla kappaleellasi, on Musaamon Musatuotanto – kurssi askel kohti tätä tavoitetta.
Musaamon lukukausimaksuun sisältyy omien tuntien lisäksi myös kaikkien oppilaiden yhteistunteja ja missä muualla kuin Musaamossa, pääset tekemään ammattimaista show’ta ja esiintymään Viking Linen laivoille!?
Puuttuuko soitin?
Kiinnostaisiko aloittaa soittotunnit, mutta soittimet puuttuvat? Ei hätää – Voit tulla ensimmäiselle tunnille ilman omaa soitinta ja saat opettajalta parhaat vinkit soittimen hankintaan. Soittimia löytyy monessa eri hintaluokassa, niin uutena kuin käytettynä. Soittimen voi halutessaan myös vuokrata.
Rikotaan rajoja!
Miten olisi vaikkapa?
- Pariskunnan yhteinen laulutunti
- Vuorottelevat laulu- ja säestystunnit
- Perheen tai työporukan oma lauluyhtye tai bänditunti?
– Musaamossa se onnistuu!